Reseptit

Jouluinen puolukka-kinuskikakku

Kirjoittanut Polarica | 11.2.2020 11:40:41

1. Laita uuni lämpenemään 175 °C. Voitele ja korppujauhota 2 pientä irtopohjavuokaa (halkaisija n. 20 cm).

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.
4. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja
ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito.
5. Kaada taikina vuokiin. Tällä ohjeella saat kaksi kaksikerroksista
pohjaa.
6. Paista uunin alatasolla 50–60 minuuttia. Kumoa pian
paistamisen jälkeen.
7. Kun pohjat ovat jäähtyneet, valmistetaan täyte. Vatkaa kerma
suuressa kulhossa. Lisää tuorejuusto ja vatkaa varovasti tasaiseksi.
8. Lisää täytteeseen karamellisoitua kondensoitua maitoa
hiljalleen, noin puoli purkkia maun mukaan.
9. Lisää lopuksi jäiset puolukat. Kostuta kakun kerrokset maidolla
(tai haluamallasi kostukkeella) ja kokoa kakku irtopohja- vuokaan. Anna asettua jääkaapissa yön yli ennen koristelua. 10. Koristele esimerkiksi puolukoilla, kanelitangoilla, viikunoilla ja rosmariinin oksilla.

 

Vinkki: mikäli täyte tuntuu löysältä, kakun voi laittaa hetkeksi pakastimeen ennen irrottamista vuoasta.