Ajankohtaista

tuoreita uutisia Polaricalta

Polarica yleisesti

Polarica on Euroopan johtava marjatuotteiden toimittaja. Historiamme ulottuu vuoteen 1972, jolloin Polarica AB:n toiminta käynnistyi Haaparannalla. Takanamme on kymmenien vuosien kokemus marja-alalla ja tavoitteenamme on toimia jatkossakin alan edelläkävijänä. Haluamme tarjota makuelämyksiä ja hyvinvointia asiakkaillemme ja muille sidosryhmille tuomalla pohjoisen ainutkertaisista raaka-aineista valmistettuja laadukkaita ja terveellisiä tuotteita kaikkien saataville.

Kansainvälisen liiketoimintamme perusta on pohjoisessa luonnossa, josta saamme valtaosan raaka-aineistamme. Polarica-konsernin ja marjatoiminnan pääkonttori sijaitsee Haaparannalla Pohjois-Ruotsissa. Tämän lisäksi toimimme Ruotsissa Norsjössä ja Lyckselessä, Suomessa Sotkamossa ja Puolassa Swidwinissä sekä Venäjällä Kantalahdessa ja Petroskoissa. Meillä on vastuullinen asema työnantajana pohjoisessa toimintaympäristössä. Polarican palveluksessa on reilut 230 ammattitaitoista ja osaavaa henkilöä. Kasvumme merkittäväksi toimijaksi alallamme on sitoutuneiden työntekijöiden, sidosryhmien ja omistajien ansiota.

jäätelökakku

Yrityksenä kannamme vastuun koko organisaation sekä siihen kuuluvien ihmisten hyvinvoinnista. Teemme yhdessä töitä jokaista henkilöä ja sidosryhmää kunnioittaen tuotteidemme koko elinkaaren ajan. Keskustelevalla toimintamallilla haemme yhdessä parhaan mahdollisen ratkaisun asioihin ja päätöksenteon jälkeen toimimme yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Uskomme siihen, mitä teemme ja meillä on intohimo asioihin, joissa olemme mukana. Marjanpoimintatoiminta on vastuullisen kehittämisen kärki marjaprosessissa. Tavoitteenamme on kehittää aktiivisesti vastuullista marjanpoimintatoimintaa yhteistyössä viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Marjaprosessissa vastuullinen yrittäjyys tarkoittaa taloudellisesti kannattavan toiminnan harjoittamista kunnioittaen erityisesti ympäristö- ja luontoarvoja sekä ihmisoikeuksia. Kehittämisen välineitä ovat standardiin pohjautuva laatujärjestelmä, tiedon jakaminen, toiminnan seuranta ja raportointi sekä tiivis yhteistyö sidosryhmien kanssa. Näillä välineillä pyrimme hallitsemaan prosessia ja löytämään kehityskohteita, jotta toimintaa voidaan edelleen kehittää tuotannollisesti ja taloudellisesti paremmaksi ja kannattavammaksi ympäristö- ja luontoarvot sekä ihmisoikeudet huomioiden.

Polarican rehti-marjat

Kuluttajana sinulla on mahdollisuus vaikuttaa ostopäätökselläsi: tuotevalinnallasi on merkitystä. Polarican mustikat, puolukat ja lakat kasvavat Suomen metsissä ja soilla. Nämä ovat pohjoisen luonnon omia luomutuotteita ja maistuvat siksi niin maukkailta. Luomumarjojen lisäksi haluamme tarjota myös vastuullisesti kerättyjä marjoja kaikille kuluttajille ja tästä syystä olemme ottaneet käyttöön Rehti-merkin, jonka avulla meillä on mahdollisuus kertoa kuluttajille rehdistä toimintatavastamme – metsästä aina pöytään saakka.